|
Yhdistyksen säännöt
1§
Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Valtameripurjehtijat
ry ja sen kotipaikka on Turku
2§
Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on valtameripurjehdusharrastuksen,
veneenhallintataidon ja veneliikennekulttuurin edistäminen
jäsentensä keskuudessa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi
yhdistys järjestää purjehdukseen ja veneliikennekysymyksiin
liittyviä valistus-, tiedotus-, koulutus- ja harjoitustilaisuuksia
sekä kilpailuja ja näytöksiä. Toimintansa tukemiseksi
yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa
toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä sekä
toimeenpanna asianmukaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä.
3§
Jäsenet Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen,
joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt.
Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus
4§
Jäsenen eroaminen ja erottaminen Jäsenellä on oikeus
erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti
hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta
yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.
Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen
on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta
tai muuten jättänyt täyttämättä ne
velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä
sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai
sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai
ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä
mainittuja jäsenyyden ehtoja.
5§
Liittymis- ja jäsenmaksu Jäseniltä perittävän
liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää
vuosikokous.
6§
Hallitus Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa
valitut puheenjohtaja ja 3 muuta varsinaista jäsentä sekä
1 varajäsen. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen
aika. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä
ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan
ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan
tai hänen estyneensä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta,
kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään
puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus
on päätösvaltainen, kun puolet sen jäsenistä
ja lisäksi puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä.
Äänestykset ratkaistaan ehdottomalla enemmistöllä.
Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni,
vaaleissa kuitenkin arpa.
7§
Yhdistyksen nimen kirjoittaminen Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen
puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja,
kaksi yhdessä.
8§
Tilikausi ja tilintarkastus Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen
vuosikertomus on annettava tilintarkastajalle viimeistään
3 viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen
lausuntonsa viimeistään 2 viikkoa ennen vuosikokousta
hallitukselle.
9§
Yhdistyksen kokoukset Yhdistyksen vuosikokous pidetään
vuosittain hallituksen määräämänä
päivänä tammi- toukokuussa. Ylimääräinen
kokous pidetään kun yhdistyksen kokous niin päättää
tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään
kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä
sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti
vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden
kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty
hallitukselle. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä
yksi ääni. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi
tulee , ellei säännöissä ole toisin määrätty,
se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä.
Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan
ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
10§
Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen Hallituksen on kutsuttava
yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän
vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä,
tai yhdistyksen kotipaikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä.
Huomioiden ulkopaikkakuntalaiset.
11§
Vuosikokous Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään
seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa
ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen esityslista
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus
ja tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta
ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja
muille vastuuvelvollisille
7. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä
liittymis- ja jäsenmaksun suuruus
8. valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
9. valitaan yksi tai kaksi tilitarkastaja ja heille varatilintarkastajat
10. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen
vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava
siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin,
että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
12§
Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen Päätös
sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta
on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään
kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä.
Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta
tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään
yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta
päättävän kokouksen määräämällä
tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään
sen varat samaan tarkoitukseen.
|