Kirjoittaja: Jorma Savolainen
Alumiinirakenteinen Tinja vaihtoi omistajaa 2014 ja sen jälkeen kotisatama on ollut Tananger Norjassa. 2017 olimme Lofooteilla, 2018 Suomessa, 2019 Huippuvuorilla, ja 2020 oli vuorossa Färsaaret ja Islanti. Alun perin oli aikomus jatkaa Färsaarilta Irlantiin, mutta epidemian kehittyminen keväällä muutti suunnitelmia, kuten se tuntuu tehneen monelle muullekin.
Tänä kesänä reissuun Tanangerista lähdettiin vasta heinäkuun puolivälissä 12.7, kun matkustusrajoituksia oli helpotettu Norjan ja Suomen välillä kesäkuun lopulla. Ensimmäinen etappi oli noutamaan polttoainetta Skudenesista, mikä on hieno paikka pysähdykselle.
Skudenesista purjehdus vei ohi Utsiran kohti Shetlannin pohjoiskärkeä, mikä ohitettiin pohjoispuolelta 1,5 vrk:n seilauksen jälkeen. Torshavniin saavuttiin 16.7 aamulla noin 2,5 vrk seilauksen jälkeen. Vierasvenesataman laiturissa oli selkeät toimintaohjeet koronan suhteen, kaikki tulijat ohjattiin testattavaksi. Testausjärjestely toimi kuljetuksineen erinomaisesti, koronataksi noukki purjehtijat marinasta ja vei testauspaikalle ja toi takaisin – maksutta. Testitulos oli sähköpostissa seuraavana aamuna.
Torshavn on erinomainen vierailukohde, ja oikeastaan Färsaarten ainoa suurempi kaupunki, missä on hyvät palvelut.
Saarten väliset vuorovesivirrat ovat kuuluisia, ja virtaa vastainen tuuli nostaa erittäin ikävän ”epäluonnollisen” aallokon, joka on syytä ottaa huomioon Färsaarten läheisyydessä ja saarten välisissä salmissa. Paikallinen kännykkään ladattava ilmainen Rák-sovellus on erinomainen apu purjehdusten suunnitteluun, selkeällä karttapohjalla on yksinkertaisin nuolin esitetty virran suunta ja voimakkuus. Ajankohdan voi valita joko kalenterin mukaan, tai ko. ajankohtana. Sovellus on todella helppokäyttöinen ja yksinkertainen, eikä ole riippuvainen mobiiliverkosta latauksen jälkeen.
Tutustuimme saariin noin kymmenen päivää, mutta tutkittavaa olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa. Maisemat ovat mahtavia, ja kalaa merestä tulee kohtalaisen helposti. Emäntä palasi kotimaan lämpöiseen kesään Vagarin saarelta, missä on lentokenttä.
Saksun
Mykines
Bordöy ja Svinöy Färsaarten koilliskulmalla
Vagar / Traelanipa, missä vikingit aikoinaan uhrasivat orjia jumalilleen
(norjaksi trell = orja).
Kippari jatkoi Färsaarten Vestmannan kautta Islantiin. Pari päivää jouduin odottelemaan sopivaa säätä ennen ylitystä 31.7.-1-8.
Reippaassa kelissä matka Islannin itärannikolle Seydisfjordiin taittui alle kahden vuorokauden. Rantautuminen oli suunniteltu hieman lähemmäksi, mutta rannikkovalvonta ohjasi tullattavaksi Seydisfjordiin. Ensimmäinen yhteydenotto merivartiostolta tuli jo noin 15-20 mailin päässä rannikosta. Samassa yhteydessä varmistettiin tulijan terveystilanne koronan varalta. Yllättäen keskellä yötä oli vastassa laiturilla kaksi poliisia satamakipparin lisäksi, yksinäinen purjehtija oli suorastaan imarreltu saamastaan huomiosta.
Suullinen vahvistus testauksesta Färsaarilla oli riittävä poliiseille passin tarkastuksen lisäksi. Erittäin ystävällinen vastaanotto, mutta selväksi tuli, että saarivaltion maahantulokontrolli pandemian varalta toimii ainakin veneilijöiden osalta. Tulli saapui seuraavana aamuna – mieleen ei ollut edes juolahtanut, että Islantiin tarvittaisiin tullaustarkastus.
Myöhemmin kesällä Islannin maahantulomuodollisuudet muuttuivat tiukemmiksi, elokuun lopulla siellä alettiin vaatimaan kahta testausta ja kontrolloitua karanteenia näiden välissä. Käytännössä muutos teki vierailevien gastien osallistumisen mahdottomaksi, kukapa meistä haluaisi lomapäiviään käyttää maksullisessa karanteenihotellissa.
Seydisfjordissa on hienot kävelymaastot vuorilla vuonon ympärillä, vesiputouksia ja kauniita vuoristopuroja riittää. Auton vuokraus siellä olisi varmaan myös järkevä tapa tutustua maisemiin.
Seydisfjord
Matka jatkui pohjoisrannikon kautta Islannin luoteiskulmalle Vopnafjördurin, Raufarhofnin, Husavikin ja Siglofjördurin kautta. Islannin pääkohde oli luoteiskulmalla Hornastrandirin luonnonpuisto. Tuo sarven muotoinen niemimaa on alku Westfjordeille, missä lukuisat vuonot tarjoavat upeita veneily- ja kävelymaastoja purjehtijoille ja retkeilijöille.
Isafjördurista pääsee luonnonpuistoon myös taksiveneillä, mikä vaikutti olevan varsin suosittua paikallisten ja turistien keskuudessa. Hornastrandirin luonnonpuistossa on vakituisia oppaita auttamassa ja opastamassa retkeilijöitä, mikä varmaan turvallisuuden ja luonnonsuojelun kannalta on tarpeen.
Merellä menehtyneiden muistomerkki Vopnafjördurissa.
Tuulta oli yleisesti ottaen paremmin tarjolla, kun edellisenä kesänä Huippuvuorilla, konetunteja tuli huomattavasti vähemmän.
Pohjoiseen aukeava Hornvik on aivan upea tutustumiskohde, ison lahden perällä on hyvä hiekkapohjainen ankkuripaikka, missä odottelin sään paranemista muutaman päivän. Lahden perällä on leiriytymismahdollisuus retkeilijöille, ja opastusta läheisistä kävelypoluista. Viereisiltä vuorilta putoavat fallvindit pyörittelivät venettä ankkurissa melko rivakasti. Tein päivän kävelyretken Hornvikin perällä olevan lahden ympäri vuorilla, kaikista puronylityksistä en aivan kuivana selvinnyt. Hornvikin itäpuolinen ranta on upea lintukallio, tuhannet linnut pesivät pystyjyrkässä kallioseinämässä.
Hornstrandirin luonnonpuiston opastaulu – kävelypolut on merkitty punaisella.
Hornvikin maisemaa pohjoiseen katsottuna.
Kelin hieman rauhoituttua purjehdin sisemmäksi Isafjörduriin, mikä on erinomainen tukikohta Wesftjordeille, tai ylitykselle Grönlantiin. Useampikin yksityinen ja chartervene oli pienessä satamassa odottelemassa parempia aikoja, ja mietin itsekin talvehtimismahdollisuutta siellä. Lunta ainakin talvella riittää hiihtämiseen paremmin, kun eteläisessä Suomessa tai Stavangerissa.
Isafjördurista oli helppo tutustua Hornstrandirin eteläpuolisiin vuonoihin, joita väitetään Islannin kauneimmiksi. Korkeat vuoret, lumi- ja vuonomaisema on lyömätön yhdistelmä, jos sietää ilman viileyttä kesällä. Rannoilta löytyy helposti sinisimpukkaa evääksi, ja mustikkaa oli vuorten rinteissä runsaasti.
Turskaa oli isommilla vuonoilla helposti tarjolla, mutta kesäaikaan matoja tuntui niissä olevan Islannissa melkein poikkeuksetta – jätin matoiset turskat syömättä. Ruskea kiemuralla oleva sukasmato on vaaleasta lihasta tai maksan pinnalta on aika helppo erottaa.
Lonafirdir
Elokuun lopulla lähdin Isafjördurista jatkamaan matkaa rannikkoa alaspäin kohti Reykjavikiä, minne purjehdin Pingeyrin ja Riffin kautta kolmessa päivässä. Riffissä oli vietettävä ylimääräinen saunapäivä kovan kelin vuoksi. Viereinen Olafsvik on ehkä purjehtijalle järkevämpi pysähdyspaikka, kun Riffin kalasatama.
Reykjavikissä oli mukava mennä tutun paikallisen kaverin kylkeen sataman perälle. Pääkaupunki tuntui kärsivän melkoisesti turistien puutteesta, lukuisat valassafariveneet makasivat laitureissa, ja melko hiljaista oli kylän keskustassakin. Kirjasto, merimuseo ja kansallismuseo antoivat mahdollisuuden Islannin historian lyhyeen opiskeluun, joten muutaman päivän vierailu pääkaupungissa oli varsin aiheellinen turistishoppailun lisäksi.
Reykjavikistä on 120 mailin purjehdus Vestmannan saarille Islannin eteläpuolelle, mikä meni ripeässä kelissä yhdellä legillä. Vestmannan sataman sisääntulo on todella vaikuttava, varsinkin pimeässä. Vestmannan kylä peittyi tuhkaan tulivuorenpurkauksessa 1974, jolloin muutamia rakennuksia tuhoutui laavan alle. Kävely kylän vieressä olevalle laavakentälle kuului luonnollisesti ohjelmaan.
Vestmannan sataman näyttävä sisääntulo: oikealla näkyvä suojaava niemi syntyi tulivuorenpurkauksessa 1974.
Suunnittelin Vestmannasta suoraa heittoa Norjaan Tanangeriin, mutta toisin kävi. Paluulegin kolmantena päivänä Tinjan järeästi rakennettu alumiiniperäsin yllättäen taittui sivulle 75 mailia Färsaarten Suduröyn länsipuolella. Pari ensimmäistä päivää tuuli oli ollut 16-18m/s lounaasta, joten paluumatka oli edistynyt sivumyötäisellä nopeasti.
Pari vuotta aiemmin olin kolhinut peräsinlavan mutkalle Inkoossa. Tuolloin se oikaistiin ja näkyvät hitsien murtumat avattiin ja hitsattiin uudelleen oikaisun jälkeen. Jälkikäteen arvioiden vääntynyt lavan osa olisi pitänyt rakentaa uusiksi, alumiinirakenteen oikaisu ei ole järkevää.
Uskomaton näkymä – taittunut peräsinlapa törröttää suoraan sivulle.
Pääsin hätäohjauksella hieman lähemmäksi Färsaaria. Hätäohjaus helpottui hieman, kun taittunut peräsinlavan alaosa irtosi merenkäynnissä.
Hätäohjausta olisi hyvä harjoitella muualla, kun yöllä tositilanteessa ja korkeassa aallokossa.
Olin noin 5-vuotta aiemmin Norjassa hankkinut käytetyn Waterbrake-säkin, mikä tuli vähän myöhään mieleen, kun yritin saada veneen kulkemaan myötäiseen Färsaarten suuntaan – Irlantiin meno olisi onnistunut ilman hätäohjaustakin.
Waterbrake on ajoankkurityyppinen säkki, missä on aukko perässä. Siinä on noin nelimetrinen järeä kettinki vetoa varten ja köyden kiertymistä ehkäisevä leikari sen päässä. Tuo pussi oli unohtunut purjeiden alle varapunkalle, eikä sitä tietenkään ollut tullut kokeiltua hankinnan jälkeen.
Kun kaivoin sen esille säkistä pimeässä, hienosti laminoitu ohje jäi huomaamatta omaan taskuunsa säkin sivuun – löysin sen sieltä vasta telakan rannassa seuraavana päivänä. Olin sen varmaan joskus lukenut, mutta yksityiskohdat olivat vuosien saatossa unohtuneet, samoin koko ohjeen olemassaolo.
Tein virheen, ja viritin ohjausköydet vinsseille suoraan kettingin päähän, ja vielä säkin perään kevyemmän tyhjennysköyden keventääkseni sen nostamista takaisin. Vedossa säkki tahtoo pyöriä aallokossa, joten kaikki narut kiertyivät toisiinsa. Toimi se kuitenkin jollain tavalla, varsinkin kun otin koneen avuksi. Sivulle törröttävä lapa pyrki kääntämään venettä oikealle, joten aika taapertamista tuo touhu oli ennen taittuneen osan irtoamista.
Ohjeen mukainen tapa olisi virittää kettinkiin pitkä köysi jatkoksi, ja vasta sen päähän ohjausköydet – saattaa silloin toimia kettingin päässä oleva leikarikin. Ohjailu vinsseillä onnistuu silloin varmaan paremmin.
Ylimääräistä narua takaisin vetoa varten siihen ei mielestäni kannata laittaa sotkeutumaan vetoköysiin, säkin saa kyllä ylös vedestä, kun sen on saanut vinssattua veneen viereen – onhan siinä reikä perässä.
Paikallinen rannikkovartiosto hinasi Tinjan Torshavniin telakan rantaan. Peräpeilin ulkopuolella oleva peräsinkotelo ja lapa irrotettiin, ja vietiin telakan alumiinipajalle korjattavaksi. Venettä ei tarvinnut korjauksen vuoksi nostaa ylös, nostettavaksi suunniteltu peräsin on aika helppo irrottaa vedessä.
Murtunut peräsinlapa: 10mm levyprofiilin vasen puoli on murtunut ensin, minkä jälkeen lapa taittui oikealle.
Tinja Torshavnin telakan rannassa kalapaattien joukossa.
Telakan alumiinipaja korjasi lavan noin viikossa, ja pääsin jatkamaan matkaa 19.9.
2,5 vuorokaudessa saavuin pimeässä Norjaan Kvitsöylle 22.7. mistä jatkoin omalle paikalleni Tanangeriin seuraavana päivänä.
Seuraavan vuoden suunnitelmat riippuvat pitkälti siitä, miten pandemiatilanne keväällä kehittyy, saattaa olla järkevintä pysytellä toistaiseksi vielä pohjoisessa. Mielessä kytee Bodön seudun upeat talvimaisemat, mikäli matkustusrajoituksia Norjaan toivottavasti päästään helpottamaan lähitulevaisuudessa.
Jorma Savolainen