Fennoscandia Round 2016 on ensimmäinen suomalainen eskaaderi, joka kiertää koko Fennoskandian ympäri kesällä 2016.
Lähtö Helsingistä on toukokuun puolivälissä ja paluu elokuun lopussa.
Matkaan lähtee kolme venettä, jotka ovat sy MELINA, sy MERIIDA ja sy TIKKI, joiden lokiin kertyy noin 4000 meripeninkulmaa mielenkiintoisia vesiä.
Reitti kierretään myötäpäivää, jolloin ensin suunnataan eteläiselle Itämerelle ja sieltä Kattegatin ja Skagerakin poikki Norjaan. Norjan upeaa rannikkoa purjehditaan Nordkappin ympäri Kirkenesiin. Sieltä jatketaan Barentsin meren ja Vienan meren poikki Arkangeliin, josta alkaa noin 900 nm mittainen osuus Venäjän sisävesillä. Ensin ”Stalinin kanavan” läpi Ääniselle, Syväriä pitkin Laatokalle ja lopuksi Nevaa pitkin Pietariin.
Seuraa matkaa Suomen Valtameripurjehtijoiden Facebook-ryhmässä (vaatii kirjautumisen Facebookiin):
SVMP Facebook-ryhmä
Kaikkien kolmen venekunnan matkaa pääsee seuraamaan myös Marine Traffic -palvelusta tai kätevästä Marine Traffic -aplikaatiosta, jonka voi ladata mobiililaitteeseen sivustolta hintaan 4,99 €: Marine Traffic
Elokuun 27. päivänä vietetään eskaaderin päättäjäisiä Suomenlinnassa Valtameripurjehtijoiden tapaamisen yhteydessä.