5.6.2016
FSR-laivue on taas hajaantunut. Meriida ja Tikki ovat väijymässä sääikkunaa Stattin niemen kiertämiselle. Sitä nipukkaahan ei kierretä huonolla kelillä. Melina lähti aamulla 150 nm takamatkalta Bergenistä, jossa tuli opetus; älä koskaan mene Bergenin citysatamaan kauniina viikonloppuna. Se täyttyy lähinnä nuorisoa täynnä olevista moottoriveneistä ja yöt onkin sitten yhtä mölyävää hulabaloa. Samanlaista menoa kuin Hangon “regatassa” ja Kotkan meripäivillä aikanaan. Kaksi unetonta yötä hampaita kiristellen opetti.
Lauantai iltapäivällä saapui Melinan uusi miehistö Hammi, Jarmo ja Spede ja vartissa oli köydet irti. Kyljessä roikkuneet motarit saivat komennot 16 pisteen koolla ja bold päällä, aika nopeasti irtosivat. Lähipäivinä Melina suuntaa muun laivueen perään ja jo ehkä keskiviikkona saamme muut kiinni.


8.6.2016
Melina on höyrynnyt vauhdilla pohjoiseen ja FSR-laivueen Meriida ja Tikki löytyivät jo maanantai-iltana Stattin niemen eteläpuolelta Sildan saaren rauhasta. Jälleennäkemisen ilo kupli taas laseissa. Tiistaina jatkettiin peräkanaan Norjan kauneimpaan kaupunkiin Ålesundiin, jonne Melina jäi viettämään lorvipäivää. Nyt muuttui myös lämpötila, joka tippui noin 15 astetta. Palattiin siis Norjan ilmastoon. Pitkään jatkunut korkeapaine on pitänyt tuulet heikkoina ja vastaisina, ihan jo odotellaan sateista lounaistuulta.

14.6.2016
Napapiirin sankarit!

18.6.2016
Uskomattomat Lofoootit!


22.6.2016
Meriida ja Tikki pysähtyivät turskapilkille. Nuotiolla paistettu kala maistui hyvältä Tranöyan rannalla.


24.6.2016
FSR-laivue on taas koossa Tromssassa, jossa kolme siniristiä liehuu vierekkäin. Hyvää juhannusta kaikille ystäville!
