Suomen Valtameripurjehtijoiden vuosikokous pidettiin Messukeskuksessa Vene 17 -näyttelyn yhteydessä sunnuntaina 12.2.2017.
Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat; toimintakertomus ja tilinpäätös vahvistettiin, uusi toimintasuunnitelma ja talousarvio vahvistettiin, jäsen- ja liittymismaksut säilyvät entisinä (23 / 68 €), hallitus jatkaa entisessä kokoonpanossa, samoin toiminnantarkastajat.
Uusi kutsuttu jäsen
Hallituksen esityksestä vuosikokous kutsui yhdistyksen uudeksi kutsutuksi jäseneksi Harry ”Hjallis” Harkimon, jonka meriitit valtamerillä ovat lähes uskomattomat; kolme kovaa kisaa maailman ympäri, kymmenen Atlantin ylitystä ja ennen kaikkea ensimmäinen suomalainen, joka purjehti yksin maailman ympäri. Hjalliksen yksinpurjehdus sy Belmont Finlandilla päättyi 30 vuotta sitten.
Yhdistyksen purjehdusmitalit
Kokouksen jälkeen jaettiin yhdistyksen myöntämät purjehdusmitalit valtameripurjehtijoille. Kultaisen mitalin saivat Harry Harkimo, Kari Myyrinmaa, Pertti Pulkkinen, Keijo Huhtala ja Heikki Asujamaa sekä hopeisen mitalin Petri Kumlin.
Terveisiä maailman meriltä
Sen jälkeen kokousväki sai kuulumiset ja terveiset jäseniltä maailman meriltä. Tällä kertaa raportoivat Marko Moisanen (sy Fifth Element) ja Jan Lindroos (sy La Capitana) Karibian vesiltä ja Tyynenmeren terveiset saatiin Hannu Aulinilta ja Auli Irjalalta Chilestä (sy Manta).
Fennoscandia Round Seminaari
Vakuutusyhtiö Alandian tarjoaman kahvihetken jälkeen alkoi Fennoscandia Round Seminaari, joka kesti reilut 1,5 tuntia. Seminaarin ohjelmassa sy Tikin kippari Antero Järvinen kertoi Valtameripurjehtijoiden kolmen veneen purjehduseskaaderista Suomen ympäri kesällä 2016. Tilaisuus päättyi yhteiseen paneelikeskusteluun, jossa kaikki panelistit arvioivat Fennoskandian ympäripurjehduksen olleen kokemuksena kiitettävä.