S/Y Tinja pohjoisessa 2021-2022
Kirjoittaja: Jorma Savolainen
Jätin Tinjan 2020 lokakuussa Tanangeriin vanhalle satamapaikalleni kierrettyäni Fär-saaret ja Islannin. En voinut aavistaa, että korona sotkee suunnitelmat ja matkustaminen takaisin Norjaan oli mahdollista vasta saatuani toisen covid-rokotteen heinäkuussa 2021.
Olin Stavangerissa paikallisen varustamon palveluksessa 7 vuotta, joten kavereita sieltä on jonkin verran kertynyt. Tananger oli tuon ajan erinomainen kotisatama työn ja harrastusten kannalta, ja veneessä asuminen on huomattavasti halvempaa kuin asunnon vuokraaminen.
Ulkomaisen veneen käyttö Norjassa asuntona on sallittua vierastyöntekijöille, joiden perhe on kotimaassa. Vähän samaan tapaan kuin vierastyöläisten sallitaan käyttävän kotimaan kilvissä olevaan autoa. Tulli kuitenkin edellyttää, että vaimoa on käytävä tapaamassa vähintään 4 kertaa vuodessa. 🙂
Tinja Tanangerissa heinäkuussa 2021.
Olin unohtanut tyhjentää juomaveden suodattimen ja sen oli jäätyminen rikkonut. Käyttämäni 3M membraanisuodattimet ovat hyviä, mutta hankalasti saatavilla. Onneksi varastosta löytyi uusi suodatin.
Koronatilanteen epäselvyyden vuoksi suuntasin pohjoiseen Norjan rannikkoa. Tavoitteena oli viettää talvi pohjoisessa.
Ensin Kvitsøylle saunomaan ja tervehtimään tuttuja paikallisesta Havhestenin sukellusklubista. Vastaanotto Kvitsöylle oli erinomainen. Sukelluskaverini Terje oli siellä omalla veneellään. Otin kiinni hänen kylkeen ja hetken kuluttua oli soppalautanen kourassa, ja punkkulasi toisessa. Nautimme päivällisen Terjen Motiva moottoripurjehtijan kannella vaihdellen kuulumiset.
Kvitsøyltä suunnistin ulkokautta pohjoiseen ohi Utsiran ja Haugesundin Førdeen tervehtimään vanhaa sukelluskaveriani Kimmoa, joka rantautui sinne kolmisenkymmentä vuotta sitten.
Kohti auringonlaskua Karmøyn ulkopuolella.
Ankkuripaikka löytyi kaverin opastuksella Førdespollenista. Se on erinomainen ja suojainen luonnonsatama, mistä menee vielä sisemmäksi seuraavaan lahteen kapea kanava. Sitä on käytetty aikoinaan puutavaran uitossa.
Hiekkapohjainen Bømlofjord on erinomainen paikka kampasimpukoiden metsästykseen, mikä on vanhoille merivoimien sammakoille mieluista puuhaa. Maukas illallinen kampasimpukoista, muutama lasillinen viiniä ja paljon tarinaa. Illalla lämmitettiin vielä Tinjan sauna, joten päivä oli täydellinen. Kaveri innostui vielä illalla virvelöimään, ja kala olikin hyvin syönnillä. Turskaa ja seitä nousi hyvin seuraavien päivien tarpeeseen.
Herkkuja Bømlofjordista.
Seuraavana päivänä yritin huoltaa jumettuneen tuuligeneraattorin kääntölaakerin. Tuulipörriäinen ei kääntynyt tuulen mukaan. Purin generaattorin vartensa nokasta alas. Silent Windin roottorin laakeri on melko helposti vaihdettavissa, mutta kääntölaakeri ei. Hapettuneessa alumiinirungossa istuva laakeri ei suostunut irtautumaan lievästä väkivallasta huolimatta. Onneksi laakerin voitelu tuntui ratkaisevan ongelman toistaiseksi.
Parin päivän vierailun jälkeen matka jatkui Algröynan saarelle, joka on Bergenistä suoraan länteen. Se on loistava luonnonsatama. Sieltä löytyy hyvin suojaa kaikille tuulen suunnille, eikä siellä ole mökkejä. Algröyna on avomeren reunalla, joten se soveltuu lepopaussiin hyvin.
Algröynan luonnonsataman sijainti ja islantilainen ankardram (tätä pottuviinaa ei taatusti kulu paljon, vaikka tarjoaisi vieraillekin…)
Matka jatkui kohtuullisissa keleissä Aldenille. Sen tunnusmerkki on Norska Hestenin vuori, joka on hyvin tunnistettavissa kaukaa mereltä. Sen voi kuvitella päättömän hevosen muotoiseksi joten se jää mieleen hyvin.
Vuoren juurella on pieni venesatama ja vieraslaituri. Salmen toiselta puolen löytyy isompi venesatama, kauppa ja muitakin palveluja veneilijöille.
Floröseen tullessani oli aika reipas länsituuli, ja vierassatama oli yllätyksekseni aivan täynnä. Oli kesälomakuukauden viimeinen viikonloppu, mitä paikalliset olivat kokoontuneet juhlistamaan.
Pyörähdin laitureiden sisäpuolella katsomassa, mutta kovassa tuulessa minulla ei ollut mitään mielenkiintoa yrittää tarjota 17 tonnia painavaa Tinjaa kiiltävien lasikuituveneiden väliin ilman miehistöä. Kiersin takaisin ulkopuolelle ja löysin paikan vierassataman ulkokulmalta tuulen puolelta. Jouduin koukkaamaan Tinjan hieman väkisin reilussa tuulessa laituriin sivuttain, mutta onnistuin tömäyttämään sen jokseenkin oikeaan paikkaan ponttoonilaiturin ulkokulman viereen.
Tuuli painoi veneen tiukasti laituriin. Pari purjehtijaa tuli avuksi. Kun yritin siirtää Tinjaa eteenpäin lähemmäksi edessä olevaa venettä, se ei liikkunut, koska laiturin ankkurikettinki oli jäänyt peräsimen eteen. Työnsimme muiden purjehtijoiden avustuksella perää ulos, ja peräsin ui siististi kettingin ohi. Mieleeni ei tullut, että kontaktista olisi saattanut tulla jotain vauriota, mutta se luulo osoittautui myöhemmin vääräksi…
Florøn jälkeen oli edessä purjehdus ohi Stadtin niemen, mikä on usein hieman haastava ja edellyttää suunnittelua kelin mukaan. Jos tuulta on enemmän, niemeen on syytä ottaa etäisyyttä matalan veden aiheuttaman korkean aallokon vuoksi. Paikka on koitunut kohtalokkaaksi monille laivoille ja kalastusaluksille.
Mikäli tuulta ei ole kovin paljon, sen voi kyllä kiertää melko läheltä ja ihailla runsasta jyrkänteellä pesivää linnustoa.
Tällä kertaa tuulta oli melko reilusti, joten suunnistin ulommas rannikosta syvään veteen.
Subsea 7:n konstruktioalus ulkomerellä
Tulin rantaan hyvän matkaa Stadtin niemen pohjoispuolella seuraavana päivänä. Takana oli 186 mailin purjehdus vastaiseen. Iltapäivällä silmäluomi alkoi painaa, ja päätin rantautua lepäämään Myklebusthamniin. Sieltä löytyi hyvä ja tyhjä pieni vieraslaituri, eli paikka soveltui lepäämistarkoitukseen erinomaisesti.
Stadtiin on tulossa maailman ensimmäinen laivatunneli läpi kapean kannaksen. Se on myös selkeä vedenjakaja kalasaaliille, kalaa tulee paljon paremmin Stadtilta pohjoiseen.
Vietin Myklebusthamnissa pari yötä ottaen univelkaa takaisin, ja välipäivän huoltotöitä tehden. Hyvän levon jälkeen olin valmis ottamaan toisen pidemmän loikan yli yön pohjoisemmaksi Gripin majakan läheisyyteen. Grip on vanha ”fiskevaer” Kristiansundin ulkopuolella. Sitä asuttavat nykyään etupäässä kesäasukkaat. Ammattikalastus on sieltä kuihtunut pois jo aikoja sitten.
Tiivis Gripin kylä on todella idyllinen, ja rakennuksista on pidetty hyvää huolta. Siellä on oma pieni kirkko ja kotiseutumuseo kertomassa entisestä elämästä kalastuksen ympärillä.
Gripeniltä suunnistin muutaman pysähdyksen kautta Haltenille, mikä myöskin on hyvä pysähdyspaikka avomerellä. Tällä kertaa pienessä vieraslaiturissa oli hieman täyttä, joten ankkuroin aallonmurtajan ulkopuolelle.
Aikainen lähtö Haltenilta
Haltenilta jatkoin koilliseen ohi Viknan ja Rørvikin saariston ulkopuolelta Sklinnan majakalle. Sklinnan autio majakkasaari on aina elämys runsaan linnuston vuoksi. Siellä on ainoastaan pieni majakan huoltolaituri, mutta useampi reilun kokoinen kiinnityspoiju, joten ankkuroinnin vaivalta säästyy. Köydet poijuissa on valmiina, joten kiinnittyminen on helppoa.
Seuraava majakkapysähdys oli Bremstein, mistä ei sähköisen merikartan mukaisista merkinnöistä poiketen kiinnityspoijuja löytynyt. Poijujen ankkurointiköydet oli jätetty kavalasti kellumaan kapeaan salmeen, mutta jostain syystä poijut oli poistettu. Varsin viheliäinen yllätys jos sattuu suunnistamaan sinne pimeässä. Ankkuripaikka saarten välisessä salmessa on hyvä kohtuullisella kelillä. Aallonmurtajan sivussa on myös järeitä rautarenkaita muistuttamasta ajoista, jolloin paikka oli aktiivisemmassa kalastuskäytössä.
Seuraavana levähdyspaikkana oli Sanna, joka on yksi suosikeistani. Traenan eteläreunalla Sanna-vuoren kainalossa oleva ankkuripaikka on mykistävän kaunis. Siellä voi usein ihailla merikotkia. Kovalla pohjoistuulella vuoren yli puhaltava ”fallvind” pyörittelee venettä ankkurissa, mutta muuten paikka on suojainen.
Sannan kainalossa
Sannan jälkeen poikkesin Mykenille, mikä on mukava pysähdyspaikka matkalla kohti Bodötä tai ennen ylitystä Lofooteille. Saarella on kauppa ja pieni viskitislaamo mistä saa tislaamoesittelyn lisäksi erittäin kallista viskiä.
Sadekeli sopi mainiosti saunan lämmitykseen ja ruisleivän leipomiseen hyvässä ankkuripaikassa kylää vastapäätä. Saarien välisessä salmessa on hyvin tilaa ankkuroida.
Seuraava pysähdyspaikka oli Bodøn lounaispuolella oleva Fugløy, missä pidetään elokuun alussa kiipeilyfestivaali. Paikka on hyvästä syystä kiipeilijöiden suosiossa – jyrkkiä pystyseinäisiä vuoria riittää.
Ennen satamaan tuloa nostin kölin ylemmäksi, kun en ollut varma sataman syvyydestä. Yritin nostaa myös peräpeilin ulkopuolella olevaa peräsintä, mutta se tuntui olevan jumissa eikä noussut kuin 15cm. Seuraavana aamuna kiskoin märkäpuvun päälle ja ikäväksi yllätykseksi totesin peräsimen olevan vääntynyt – kun pudotin luotilangan peräsimen jättöreunaa mittasin sen olevan alapäästä noin 12cm sivussa. En ollut matkalla kolistellut kiville. Aikani asiaa tuumailtuani mieleen tuli kontakti laiturin ankkurikettingin kanssa Florøssä. Järeästi rakennetun peräsinlehden ei olisi pitänyt niin kevyestä kontaktista vääntyä. Peräsimen alaosa oli rakennettu uusiksi edellisenä kesänä Torsavnissa, Fär-saarilla, kun se katkesi avomerellä paluumatkalla Islannista.
Sandvikan satama Fugløyan eteläpäässä.
Parin sukelluksen jälkeen tulin siihen tulokseen, että peräsin pitää saada laiturille, jotta selvittäisin, oliko se vääntynyt, vai myös murtunut kannatinlaatikon sisältä. Alumiinirakenteinen kannatinlaatikko on laakeroitu peräpeiliin ja peräsinlehti on nostettavissa omalla vinssillään pystysuunnassa.
Sopiva nostopaikka löytyi Sørarnøyan saarelta, missä on kesäaikaan hiljainen kalan vastaan ottamo. Siellä paikan omistaja antoi lainata nosturia, millä peräsin oli helppo nostaa laiturille.
Nosturin avulla vedin peräsinlehden ulos kannatinlaatikosta ja totesin toisen poskilevyn murtuneen pitkin jatkosaumaa koko peräsimen leveydeltä…
Asensin peräsimen uudelleen koteloon yläkautta siten, että murtumakohta jäi kotelon yläosaan, jotta matkan turvallinen jatkaminen oli mahdollista lyhyemmällä peräsimellä. Pariin kertaan korjattua lapaa enää kannattanut korjata, vaan oli teetettävä uusi. Torshamissa MEST’in telakalla tehdyssä korjauksessa oli jotain mennyt pahasti pieleen.
Kyselin tarjouksia Bodøstä parilta pajalta ja muutamalta telakalta pohjoiseen päin. Muutaman keskustelun jälkeen sain kohtuullisen tarjouksen Svolvaeristä, Lofoten Sveiseindustriltä. Suuntasin Bodøn ohi suoraan Lofooteille. Bodøn vieraspaikkamaksu on sikamainen, 500Nok/yö, joten senkin puolesta se sai jäädä väliin.
Huoltopuuhaa peräsintä odotellessa.
Uuden lavan tekeminen sujui Svolvaerissä melko ripeästi parissa viikossa ja kohtuu hinnalla.
Uusi lapa valmistumassa.
Otin murtuneesta saumasta kulmahiomakoneella pari näytettä, ja osoittautui että MEST’in telakalla tehdyssä poikittaissaumassa oli törkeä hitsausvirhe – hitsin tunkeumasta oli noin 1/3 levynvahvuudesta keskeltä vajaa. Onneksi huomasin ongelman ajoissa, ettei edellisen kesän peräsinhaveri avomerellä tapahtunut uudelleen. Korjattu lapa olisi pettänyt ennemmin tai myöhemmin väsymismurtuman seurauksena.
Tein MEST’ille reklamaation aiemmasta korjauksesta, mutta he eivät suostuneet ottamaan tekemästään työstä minkäänlaista vastuuta. Telakan toimitusjohtaja oli ilmeisesti sitä mieltä, että hitsaustyön laadunvalvonta on asiakkaan tehtävä. Tulin siihen tulokseen, että Fär-saarilla on jotain muutakin pielessä kun valaanpyynti.
Uusi lapa ja tekijä.
Matka jatkui Svolvaeristä peräsimen asennuksen jälkeen Lofoottien pohjoispuolelle Kabelvågin ja Melbun kautta Stokmarknesiin. Stokmarknesin vetonaula on vanha Hurtigruten Finnmarken, jonka ympärille on rakennettu museo. Se kertoo hienosti rannikolla liikennöivän Hurtgruten-varustamon historian, ja itse laiva on vertaansa vailla.
Stokmarknesista matka jatkui pohjoiseen Sortlandsundetin läpi kohti Andöyaa, etsimään talvehtimispaikkoja Senjan vierestä Finnsnesistä. Harstadin ja Tromssan kaupungin tarjoamat paikat olivat melko tyyriitä.
Jatkoin Gisundin läpi Tromssan länsipuolelle Eidkjoeniin. Sen kaakkoispuolella on Håkøyan saari, minkä takana Tirpiz pommitettiin upoksiin sodan aikana.
Eidkjoen Havneservice on yksityinen pieni vieraslaituri, johon sain tehtyä kohtuullisen kuukausisopimuksen. Paikka on muuten hyvä, mutta melko avoin kaakkoistuulelle – onneksi aivan pahimmat myrskyt eivät tule siltä suunnalta. Bussiyhteys on hyvä Tromssan keskustaan, matkalle jää lentokenttä ja hyvä ostos- ja liikekeskus. Eidkjoenista oli näppärä käydä Suomessa kotosalla hoitamassa syyspuuhat, varsinkin kun rokotteiden myötä matkustaminen pohjolassa alkoi helpottamaan.
Eidkjoenin pieni vieraslaituri. Kauppa on lahden perällä 10 min kävelymatkan päässä.
Palattuani takaisin veneelle lokakuussa tein vielä yhden retken Tromssan luoteissaaristoon ja toisen Hammerfestiin.
Talven läheisyys alkoi tuntua ja lumiraja vuorilla alkoi valua alemmaksi päivän lyhentyessä.
Lähestyvä kaamosaika veti hieman mietteliääksi, mutta pitkään iltaan sopeutui kyllä melko luonnollisesti ja kömpi punkkaan mielellään jo paikallisten 9:n iltauutisten jälkeen.
Vastarintamiesten muistomerkki Rebbenesöyan rannalla, 11 kiveä – 11 miestä, jotka vangittiin täällä ja teloitettiin Gestapon kuulustelujen jälkeen Tromssassa maaliskuussa -43. Synkeitä aikoja, jotka kuvittelimme jo jättäneemme historiaan. Norjalainen elokuva 12. mies kertoo pelastuneen miehen pakomatkasta.
Kosteat ja kylmät alkutalven kelit aiheuttivat hieman ongelmia Muirin ankkurivinssille, sekin vaatii huoltoa ja jarrun purkamista vuosittain. Manuaali mainitsee myös, että se pitäisi pestä makealla vedellä purjehdusten jälkeen, mitä ei kovin usein tule tehtyä. Alkuperäinen synteettinen laakerimateriaali tuntui ottavan vettä itseensä, valmistaja toimitti uudet laakeriholkit lopputalvesta.
Ensilumi Havnnesissä, mikä on Lyngen-vuonon itäpuolella. Hyvä ja suojainen satama, missä on myös pieni kauppa.
Lokakuussa tuli ensilumi, Biltemasta hankittu kevyt muovilapio tuli tarpeeseen, samoin kunnollinen katuharja. Pienet pakkaset ja kosteat lumisateet olivat myrkkyä purjehtimiselle, keulapurjeiden kantta vasten johdetut skuutit tuppasivat jäätymään.
Suuntasin Havnnesin, Skjervøyn ja Seglvikin kautta Sørøyalle Hasvikiin, lumisateiden myötä purjehdusmaisemat muuttuvat komeammiksi.
Valaita en vielä menomatkalla lokakuun loppupuolella nähnyt. Kuulin kalastajilta, että silli oli vielä avomerellä. Kun se tulee sisään vuonoihin, sen perässä tulevat kaikki suuremmat – turska, ryhävalaat, miekkavalaat, sillivalaat, kalastajat ja tietenkin valasturistit. Sesonki on melko tiivis kuukausi ennen joulua, Kaamosajan alku marraskuussa antaa sille oman säväyksensä.
Marraskuun 20 päivän jälkeen ei aurinko enää noussut vuorten yläpuolelle ja valoisa aika jää melko lyhyeksi siniseksi hämäräksi.
Seglvik Kvaenangin suulla lokakuussa.
Lumikuuroja Lopphavetilla.
Hasvik, pieni lentokenttä on suoraan satamalahden jatkona.
Hasvikin jälkeen oli tiedossa hieman rankkaa keliä, joten hakeuduin Sørøysudin eteläpuolelle Öksfjordiin suojaan. Sieltä löytyi myös hyvä tankkauspaikka – hinta oli jopa 60 äyriä halvempi kuin Tromssassa.
Söröysundet
Sørøya on upea saari Hammerfestin länsipuolella, joka tarjoaa lukuisia suojaisia ankkuripaikkoja. Yleisesti Norjan pohjoissaariston hyvä puoli erityisesti talvella on, että matkat eivät ole pitkiä. Pieniä kyliä ja ankkuripaikkoja löytyy hyvin. Kännykkäverkko ei aivan kaikkiin paikkoihin yllä, mutta purjehtiessa ja asutuskeskuksissa säätiedot saa hyvin päivitettyä.
Yksi loistavista ankkuripaikoista Sørøyan etelärannalla on Öyfjorden, mistä löytyy useampi hyvä ankkuripaikka. Pysähdyin mennen tullen Valbuktassa, minkä perällä on kalastajien asentamia kiinnityspoijuja. Norsk Los mainitsee sen olevan hyvä ankkuripaikka ”för all slags vaer”.
Pysähtyminen Valbuktassa jäi rankan säätiedotuksen vuoksi yhteen saunailtaan, en aivan luottanut kalastajien poijuihin, vaikka ankkurointiköysi paksu olikin.
Menomatkalla Hammerfestiin pysähdyin vielä Kårhamniin. Kyselin siellä paikallisilta kalanviljelylaitoksien hoitajilta turvallista paikkaa luvassa olevan kovan kelin ajaksi. Minut neuvottiin lahden keskelle kiinnittymään poijuun, missä sitten menikin karusellissä muutama päivä.
Parhaimmillaan salongin ikkunat menivät poijukiinnityksessä veden alle Tinjan heittelehtiessä puuskien riepoteltavana.
Järeä poijuköysi varmistettuna Tinjan keulapollareihin.
Kårhamn – Tinja poijussa lahden keskellä ennen myrskyä.
Myräkän hellitettyä jatkoin matkaa Hammerfestiin, missä olin lokakuun lopussa. Kaverini Markku tuli miehistöksi kokeilemaan Tinjalla eksoottista talvipurjehdusta Finnmarkissa paluumatkalle Tromssaan.
Paluumatka alkoi vaihtelevissa 3-16m/s tuulissa, joten reiviharjoittelua saatiin jälleen.
Paluumatkalla yövyimme tutussa Valbuktassa, mihin saavuimme kovassa tuulessa ja pimeässä. Kävin seuraavana päivänä sukeltamalla tarkastamassa poijun kiinnityksen ja poimimassa samalla hevossimpukoita pastakastiketta varten. Poijun kiinitys osoittautui hyväksi – 40mm köysi oli vedetty lahden yli ja kiinnitetty päistään rantakiviin, painoksi rannan lähelle oli asennettu raskaita troolileijoja.
Hevossimpukka (hesteskjell, o-skjell) muistuttaa paljon sinisimpukkaa, mutta on paljon suurempi – ja siten myös pitkäikäisempi. Norjan Mattilsynet suosittelee tumman munuaisen poistamista, jos niitä valmistaa syötäväksi. Mitä suurempia, niin sen sitkeämpiä… Siis jos sinisimpukoita on tarjolla, niin kannattaa ennemmin poimia niitä rantavedestä laskuvedellä.
Kampasimpukka onkin aivan eri herkku – pohjoisessa on oma lajinsa, islanninkampasimpukka – se eroaa pienenemmän kokonsa, symmetrisen muotonsa ja sisäpuolisen pinkin värityksen suhteen eteläisemmästä kampasimpukasta.
Tinja Valbuktassa.
Muutaman pysähdyksen kautta suuntasimme Kvaenangille katsomaan valaita, mitä näimmekin riittävästi yhden päivän aikana – useampia ryhävalaita ja yksi sillivalas.
Ryhävalas eli knølhval – humpback. Selkäevän edessä on tunnusomainen kyhmy. Toinen hyvä tuntomerkki on pyrstö, mitä se nostaa useimmiten sukeltaessaan. Se on osittain valkoinen alapinnaltaan.
Suunnistimme takaisin Tromssaan Skjervøyn, Kristoffervalenin ja Lenangsøyrin kautta. Skjervøy on suuri kalastuksen ja valasturismin keskus. Useimmat muut paikat Finmarkissa ovat talvella vaatimattomia hiljaisia kyliä.
Lenangsøyra – taustalla Lyngenin Alpit.
Takaisin Tromssa seudulla olimme 10. marraskuuta tutussa Eidkjoenissa, missä viivyin reilun viikon. Markun lähdettyä kotiin tein vielä yhden reissun Lyngenille ja Kvaenangille. Kaamoksen alku sattui menomatkalle Lyngeniin, haikeana katselin auringon häviämistä vuorten taakse 20.11 – seuraavan kerran aurinko nousi vasta tammikuussa.
Lyngseidetissä tapasin sveitsiläisen veneen, jotka olivat siellä talvehtimassa Pachamama veneellään.
Sveitsiläispariskunta Dario ja Sabine ovat kuuden lapsensa kanssa kiertäneet maailmaa vuosien ajan. Dario on ilmastotieteilijä. Heidän pyrkimyksensä on ilmastonmuutoksen tietoisuuden lisääminen Top to Top teemalla, eli kiipeilemällä korkeimmille huipuille eri puolilla maailmaa. He olivat edellisenä kesänä ajaneet polkupyörillä Norjasta Haltille.
Sveitsiläisperheen Pachamama ja Tinja Sörheimin laiturissa. Idästä niemen takaa puhaltava tuuli saattaa olla Lyngseidetissä melko ikävä ja myrskynä vaarallinen.
Lyngseidet on suosittu turistikohde kevättalvella, kun vapaalaskun harrastajat tulevat Lyngenalpeille hiihtämään. Marraskuussa turisteja ei juurikaan ollut, joten kylä eli alkutalven hiljaiseloa. Siellä on hyvät kaupat ja palvelut. Yöllä tuli parikymmentä senttiä lunta, joten aamu meni lumitöiden merkeissä. Pakkanen kiristyi lumisateen jälkeen kahdeksaan asteeseen, ja kaikki märän lumisateen kastelemat köydet jäätyivät.
Satama on hyvin suojainen muille paitsi itätuulelle, mikä saattaa joskus olla kova. Satamassa on joskus jopa uponnut muutamia veneitä, kun itätuuli oli yltynyt myrskyksi.
Lyngseidet. Lyngseidetin pohjoispuolella on Årøyan saari missä on mukava tehdä pysähdys.
Lyngenin jälkeen suunnistin vielä takaisin Kvaenagille, mutta vaativat kelit ja lyhyt päivä tekivät jo matkanteon aika nihkeäksi – skuuttien jäätyminen alkaa jarruttamaan purjehdusintoa joulukuussa melko tehokkaasti.
Paluumatkalla Kvaenangin yli näin kevyessä lumisateessa kuusi erillistä parvea miekkavalaita – oli vahinko, että näkyvyyden heikkouden vuoksi valokuvat jäivät aika vaatimattomiksi.
Arnöyhamnin satamassa oli jo hieman jäätä, ja sain puskea hieman, että pääsin venelaiturin päähän. Onneksi tuore suolainen merijää on aika pehmeää.
Olin takaisin Eidjoenissa Tromssan vieressä joulukuun alkupäivinä, ja vietin siellä pari viikkoa ennen joulupaussia Suomessa.
Vene jäi kuukaudeksi Havnecenterin laituriin, palasin veneelle tammikuun puolivälissä.
Kaamosajan puhdetöitä karttapöydällä.
Kaamosajan loppuminen tuntui mahtavalta, kun aurinko tuli jälleen näkyviin tammikuun loppupuolella.
Tyyninä pakkaspäivinä lahteen alkoi muodostua pehmeää jäätä.
Eidkjoenista on aika helppo lähteä tunturiin hiihtämään, vartin kävelyn jälkeen kirkon vierestä pääsee näppärästi tunturiin. Kirkkaina talvipäivinä maisemat ovat todella hienoja. Hiihto-olosuhteet vaihtelevat lumen iän mukaan. Kova tuuli puhaltaa viikon kuluessa lumen kovaksi korpuksi ylempänä vuorilla, mutta sitä ei onneksi tapahdu kovin usein. Lunta tulee melko usein ja reilusti.
Nautinnollista uutta lunta.
Hiihtokelvotonta tuulen tuivertamaa korppua.
Helmikuisia haasteita kiinnitysköysien kanssa.
Taukopaikka tunturissa.
Maaliskuussa alkoi olla jo siedettäviä kelejä muuhunkin, kun hiihtämiseen. Tein retken Lyngenille tervehtimään tuttuja. Olin tehnyt yhden yrityksen jo helmikuussa, mutta silloin jouduin kääntymään takaisin vuonon suulta kovan eteläisen tuulen vuoksi – Lyngenin vuorijono rajaa tuulta tehokkaasti, joten niemen kärjessä olosuhteet saattavat vaihtua dramaattisesti.
Molempiin suuntiin sää valikoitui sopivaksi, mutta lähtöaamuna Eidkjoenin lahti oli ohuessa jäässä – vähän sääliksi kävi vesilinjan myrkkymaalia, kun ajelin varovasti ulos.
Eidkjoenin lahti ohuessa jäässä 13.3.2022.
Ullsfjordilla Lyngenin vieressä meno oli pitkästä aikaa mukavaa kevyessä sivumyötäisessä.
Lyngsfjordilla.
Lyngsfjordissa pysähdyin Årøyalla saunomaan, ja jatkoin seuraavana päivänä Lyngseidetiin tuttuun Sørheimin laituriin muutamaksi päiväksi. Pahaksi onneksi lumi oli tuolloin pari viikkoa vanhaa vesisateiden jäädyttämää korppua, joten hiihto ei lähimaastoissa oikein maistunut – tyydyin muutamiin kävelyretkiin lähirinteissä kovalla jäätyneellä hangella. Vähän myöhemmin maaliskuun lopulla uutta lunta tuli reippaasti ja lähialueella oli useampia lumivyöryjä ikävin seurauksin. Jyrkemmät rinteet Lyngenillä ovat vaarallisia, joten paikallistuntemusta kannattaa käyttää hyväksi – hiihto-opas on varmasti hyvä sijoitus.
Paluumatkalla Lyngenin suulla. Vuorten huipuilla pöllyävä lumi on hyvä ennusmerkki puuskista toisella puolen.
Paluumatkalla sain hyvää kyytiä kierrettyäni Lyngenin kärjen, vuorilta putoava tuuli antoi reippaita sutareita Ullsfjordin eli suojan puolelle.
Puuskia tulossa Lyngenin vuorien yli.
Maalis-huhtikuun vaihteessa hiihtokelit olivat Eidkjoenissa parhaimmillaan, uutta lunta tuli sopivasti ja aurinkoisia päiviä oli mukava viettää tunturissa. Säätiedotuksista on oltava hiihtoreissuillekin lähtiessä tietoinen, leppoisa lämmin päivä saattaa vaihtua jäätäväksi tuuleksi melko nopeasti. Varavaatetta ja hanskoja on hyvä olla repussa eväiden lisäksi.
Kaldfjord Kvalöyan ulkopuolella maaliskuun lopulla.
Rauhassa saa täällä hiihdellä – matkalla takaisin Eidkjoeniin. Tromssan salmi pilkottaa takana.
Huhtikuussa oli aika jättää vene hetkeksi ja lähdin Inkooseen tekemään keväiset metsäpuuhat ja tervehtimään perhettä. Näillä näkymin palaan Tinjalle pohjoiseen kesäkuun alussa.
Suunnitelmissa suvipurjehdusta Finmarkissa…